Riston blogi

Riston blogi

Ihmisryöstö ja ihmiskauppa ovat rikoksia!!!

Ihmisryöstössä ihminen kaapataan ja hänen vapaus riistetään vastoin hänen tahtoaan. Ihmiskauppa on orjuuden moderni muoto, jossa rikolliset saavat taloudellista hyötyä ja uhri joutuu kärsimään epäinhimillisissä olosuhteissa.

Rotuhygienian uusi aikakausi

Joulukuu 2010Posted by Risto Hentunen Wed, December 08, 2010 19:33:43

Pakkorokotuslaki väestömäärän kontrolloimiseksi ja jalostamiseksi tullee voimaan ensi vuoden alusta.


"12 §


Kunnan on järjestettävä yleisiä pakollisia rokotuksia sellaisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi, joka voi saada aikaan huomattavaa vahinkoa väestön tai sen osan terveydelle, taikka muusta terveydenhoidollisesti tärkeästä syystä. Valtioneuvosto päättää pakollisen rokotuksen toimeenpanon ajankohdasta ja siitä, mitä väestönosaa, ryhmää tai ikäluokkaa rokottamisvelvollisuus koskee, minkä ajan päätös on voimassa sekä mitä rokotuksessa on muutoin noudatettava. Ennen päätöksen tekemistä asiasta on hankittava Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lausunto, jollei Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ole tehnyt asiaa koskevaa esitystä."


Sokeripaloissa syötetyt poliovirukset tappoivat aikoinaan lähinnä vanhuksia, sikaflunssarokoite saa aikaan narkolepsiaa jne. jne.


Mikäli tuo laki tulee voimaan, niin ajatelkaapa miltä näyttää katukuva ensi vuonna kun poliisit raahaa kahleissa vastaan pyristeleviä rokotuskammoisia ihmisiä terveyskeskukseen piikitettäväksi.


Joskus muistaakseni 1980-luvulla joutui lääkäri Riitta Kauppinen Piekämäellä pakkohoitoon kun toi esille epäilynsä veden kautta annostellun legionellabakteerin vaikutuksista potilaisiin.


Oletetaanpa vaikka että valtioneuvosto päättää rokotuttaa kaikki jälki-istuntoon joutuneet peruskoulujen oppilaat tai sellaiset henkilöt, jotka eivät ole saaneet ainuttakaan pysäköintisakkoa vaikka olisivat autoilleet monta vuotta. Nyt sitten täsmärokotteella aiheutetaan hajamielisyyttä ja sen jälkeen kaupunkien pysäköintisakkotulot nousevat aivan uudelle tasolle kun ihmiset unohtavat säätää parkkikiekkonsa oikein.


Entä jos kaikki internetissä blogipalstaa kirjoittavat rokotettaisiin jollain täsmärokotteella, joka saa heidät kirjoittamaan ennakkoluulottomasti rokotusmyönteisiä kirjoituksia.


Lisäksi tuo kohta tuossa laissa "...minkä ajan päätös on voimassa sekä mitä rokotuksessa on muutoin noudatettava." luo aika paljon valinnanvapautta ja vain valtioneuvoston mielikuvitus asettaa rajat sille mitä he voivat määrätä noudatettavaksi. Voivat vaikka määräävät, että opettajat saavat rokottaa koulussa ylivilkkaiksi arvioimiaan lapsia aina ruokatunnin aikaan.


Entäpä erityinen verkostomarkkinoijille suunniteltu rokotus, tai taksikuskeille tai vaikkapa sairaaloiden pitkäaikaispotilaille suunnattu tehosterokotus, joka vähentäisi huomattavasti sairastamiseen käytettävää aikaa.


Valtioneuvosto voisi päättää, että jokaisen rokotettavaksi tarkoitetun tulisi noudattaa pelkkää hiilihydraattidiettiä 2 kuukautta ennen piikitystä.


Tosi asia on, että yksilön vapautta pyritään rajoittamaan aivan liikaa ja kun se tapahtuu asteittain ja erilaisilla markkinapuheilla tai sitten kaikessa hiljaisuudessa säädetyillä uusilla lakipykälillä, niin tavallinen ihminen mukautuu pikkuhiljaa siihen että hän ei saa enää päättää ollenkaan omista asioistaan.


Onneksi on Veroton, jonka kansalaisten ei tarvitse ottaa mitään rokotteita, joita eivät halua. Suomen perustuslakikin suojaa suomessa asuvia Verottoman kansalaisia, joilla on oikeus omaan kulttuuriin joka ei sisällä mitään järjettömiä pakottamisia mihinkään.


Milloin joku suomessa tajuaisi tehdä lakialoitteen, että yhtään uutta lakia ei enää tulisi lisää. Eikö lakeja ole jo ihan tarpeeksi. Ihmiset pärjäsivät ihan hyvin kymmeniä vuosia sitten jolloin lakeja oli paljon vähemmän. Tai voitaisiin säätää laki jolla mitätöitäisiin kaikki viimeisen 50-vuoden aikana säädetyt järjettömät lait.


Olen saanut viimeaikoina kyselyitä siihen liittyen, että miksi olen kirjoittanut niin vähän viimeaikoina blogiini. Osasyy lienee se, että olen kärsinyt yhtä aikaa kaamosmasennuksesta ja kevätväsymyksestä. Molemmat on sellaisia vaivoja, joilta vältyin monen vuoden ajan. Minun ja monen muun WinCapitalaisen liikkumista on rajoitettu ja auringon määrä on jäänyt siten liian vähäiseksi.


Pohjoisen kylmyyden vangiksi on monet meistä tuomittu ja vieläkään ei ole näköpiirissä milloin pääsisi oikeuteen puolustautumaan ja hakemaan vapautta tästä pitkästä piinasta. Nyt olen jo 2 vuotta ja 7 kuukautta kärsinyt laittomasta tuomiosta, jonka olen saanut ilman oikeudenkäyntiä jossa olisin päässyt itseäni puolustamaan.


Hyvin vähällä olen päässyt verrattuna moniin ystäviini, joiden rahat joutuivat pitkäkyntisten viranomaisrikollisten käsiin ja joiden perhe-elämä, ihmissuhteet ja taloudellinen turvallisuus on riistetty ja kaikki edelleen viranomaisten "syytä epäillä" lausuman vuoksi ilman ainuttakaan puolueetonta oikeudenkäyntiä, jossa olisi mahdollista puolustaa itseään.


Paljon iloisempia ja hauskempia kirjoituksia tuli väsättyä silloin kun ympäri Aasiaa sain matkustella Interpol kintereillä. Pysyi mieli ihan eri tavalla virkeänä. Tähän aikaan vuodesta ne ystävät, joille on jotain jäänyt KRP:n ryöstöoperaation jäljiltä, matkustavat muuttolintujen tavoin sinne missä aurinko paistaa, toiset meistä toivottavat hyvää matkaa ja toivovat pääsevänsä ensi kerralla mukaan.


Ne teistä jotka pääsevät matkustamaan suhteellisen vapaasti, niin punnitkaa tarkoin, onko turvallista jäädä odottamaan seuraavaa rokotetta :-)


Fill in only if you are not real





The following XHTML tags are allowed: <b>, <br/>, <em>, <i>, <strong>, <u>. CSS styles and Javascript are not permitted.
Posted by tarua vai totta Sun, March 20, 2011 14:12:27

Terve risto!
Mainitsit kerran sivuillasi sitetalkista!
Oletko perehtynyt siihen ja jos tiedät miten siihen voi liittyä laita linkki näkyviin! Kuulemma vastaava kun facebook mutta maksaisivat,
palkkioita ystävistä????
Laita viestiä jos jotakin tietoo asiasta!!
Ei ainakaan suomen viranomaiset ole maininneet asiasta joten voisi kuvitella,
ettei ainakaat tuotot ole ylittäneet uutiskynnystä......

Posted by omena Thu, February 24, 2011 15:05:16

mitäs risto puuhailee?pistähän kevät raporttia porukan iloksi!

Posted by Oikeus ja kohtuus Sat, January 22, 2011 22:57:02

Sillä parin tuhannen sijoituksella vuonna 2003 olet sitten tänne asti keplotellut, ei ihan huono "sijoitus". Kaikki kun ymmärtäisivät yhtä viisaasti toimia, niin ei olisi kenelläkään mitään hätää, ja maailma pyörisi iloisesti, ja kaikilla olisi hyvä olla......

Posted by ärjänsaari Thu, December 30, 2010 14:49:20

Ristolle ja perheelle hyvää ja antoisaa uuttavuotta.