Riston blogi

Riston blogi

Ihmisryöstö ja ihmiskauppa ovat rikoksia!!!

Ihmisryöstössä ihminen kaapataan ja hänen vapaus riistetään vastoin hänen tahtoaan. Ihmiskauppa on orjuuden moderni muoto, jossa rikolliset saavat taloudellista hyötyä ja uhri joutuu kärsimään epäinhimillisissä olosuhteissa.

Antivalvontaohjeita I

Lokakuu 2009Posted by Risto Hentunen Fri, October 16, 2009 22:06:03
Vastuuvapauslauseke: Joidenkin alla mainittujen ohjeiden noudattaminen saattaa olla joissakin maissa hyvien tapojen tai jopa lain vastaisia, joten jonkinlaista harkintaa voi halutessaan kayttaa harkitsemattomienkin tai ylimitoitettujen turvatoimien kohdalla varsinkin tapauksissa, joissa ei ole aivan varma miten olisi parasta toimia tai mikali kokee kuitenkin eettisesti oikeimpana toimia siten kuin haluaa, niin on jarkevaa varustautua kulttuuriympariston mukaisilla turvaamistoimilla kuten painamalla patevan asianajajan numeron mieleensa tai huolehtimalla siita, etta on sen verran pelimerkkeja sukan varressa tai muussa vastaavassa paikassa siten, etta voi hankkia "Vapaudu vankilasta"-kortin tai muun vastaavalla tavalla toimivan ulospaasytien mahdollisesta tukalasta tilanteesta johon kuka tahansa orjayhteiskuntavastainen vapaa sielu saattaa joutua kontrollin rattaiden yrittaessa musertaa viimeisetkin vapauden rippeet.


Joku aidinkielen opettaja joskus mainitsi, etta pisteilla voisi pitkat lauseet pilkkoa osiin. Edella mainitussa vastuuvapauslausekkeessa onkin mukava ajanvietetehtava jollekin pilkuttajalle :-)


Kameravalvontaohjeita ja kaytannon harjoituksia


1) Tarkkaile ymparistoasi ja laske montako valvontakameraa havaitset tunnin aikana kun liikut jossain kotisi ulkopuolella. Kirjoita havaitsemiesi kameroiden lukumaara kommenttiosioon.


2) Olen joskus maininnut sauvakavelyyn kaytettavien sauvojen myynnin yhtena markkinoinnin mestarinaytteista, joilla myydaan taysin turhat lasikuitukepit jalalliselle homo sapiens rotuun kuuluvalle oliolle, joka parjaisi ilmankin, mutta nyt niille sauvoille on vihdoinkin loytynyt asiallinen ja taysin perusteltu kayttotarkoitus. Joten lainaa naapuriltasi kavelysauvat, jotka han innostuksissaan hankki, mutta kaytti niita vain kerran.


Ota rulla ilmastointiteippia ja kavelysauvat mukaan ja lahde kavelylle. Etsi valvontakamera ja kavele ihan muina miehina kameran katvealueeseen sen alapuolelle. Odottele ensin hetken aikaa kaikessa rauhassa kun useita ihmisia kavelee kameran ohitse, jotta sinua ei osattaisi epailla. Yrita seuraavaksi jarjestaa vaara epailty seuraavalla tavalla. Yrita herattaa jonkun kameran ohitse kavelevan huomio osoittamalla sormellasi kameraa. Kun joku ohikulkijoista selkeasti katsoo kameran suuntaan, niin pian sen jalkeen on sinun aika toimia.


Kiinnita kavelysauvaa hyvaksi kayttaen ilmastointiteipin pala kameran linssin eteen. Tehtava on suoritettu :-)


3) Tehtavan alku on sama kuin edellisessa, mutta mikali valvontakamerasta lahtee nakyvilla oleva sahkojohto, niin kiinnita kavelysauvaan terava kirurginveitsi tai muu vastaava lisalaite ja katkaise silla valvontakameran johto tai kavelysauvaan kiinnitetylla koukulla nykaise johto irti pistorasiasta.


4) Ylinopeusvalvontakameroiden eliminoimiseksi on lehtitietojen mukaan 3 yleista ja kohtuullisen toimivaa menetelmaa, yksi on nosturi, toinen on rajahdyspanos ja kolmas on ampuminen.


5) Tama tehtava vaatii hieman aktiivisempaa ja pitkajanteista otetta, mutta on kaiken vaivan arvoinen. Tilatkaa samanlaisia huppareita ja lippahattuja niin paljon kuin taloudelliset resurssit antavat myoten. Myykaa ja markknoikaa omalla asuinalueellanne tuota asuyhdistelmaa lahes omakustannushintaan valtavia maaria, yrittakaa saada siita aikaan muoti-ilmio. Muutelkaa kavelytyylia jatkuvasti ja matkikaa toisten tyyleja.

Valaistunut vastaa paivan kysymyksiin osa I

Lokakuu 2009Posted by Risto Hentunen Thu, October 15, 2009 11:33:43
Toimittajamme matkusti teittomilla taipaleilla paivakausia tavatakseen lopulta henkilon, jonka kerrotaan saavuttaneen valaistumisen tilan ja sita kautta nakemisen lahjan. Sanonta kuuluu "viisas tietaa nakematta". Toimittajamme paatti ottaa selvaa mihin tassa maailmassa ollaan menossa ja ravaytti nakijan eteen paivan Iltalehden nettiversion ja kysyi, mita tassa kerrotaan. Alla ainutlaatuinen haastattelu jossa katsotaan asioita nakokulmasta, jossa ollaan saavutettu ymmarryksen korkeampi taso.

Haastateltava istuu kaislamatolla ja sulkee silmansa ja ennestaan rauhallinen olemus muuttuu jollain tavalla vielakin seesteisemmaksi ja pelkastaan tuo olemus saa sisaisen rauhan tulvahtamaan toimittajankin mieleen, joka ymmartaa jo ennen ensimmaista vastausta, etta hanen omakin sisainen rauhansa ja ymmarryksensa nousee uudelle tasolle taman haastattelun myota.

Toimittaja: Jos voisitte auttaa lukijoita ymmartamaan hiukan yhteiskuntamme nykypaivan tilaa ja kertoa mita naiden muutamien lehtijuttujen taustalla todellisuudessa on. Tassa olisi ensimmaiseksi tama pikavippeja kasitteleva uutinen, jossa kerrotaan eduskunnan kieltaneen pikavippien ottamisen klo 23 jalkeen. Naetteko jotain sellaista mita tassa ei suoraan sanota?

Valaistunut : Suomi, kaksinaismoralismin ja takin kaannon mekka. Kansalaiset on totutettu juomaan vesijohtovetta, jota tullaan kayttamaan tulevaisuudessa yhtena vallankayton ja taydellisen kontrollinen valineena, koska sita kautta voidaan annostella mielenkontrollin lisaamiseksi tarkoitettuja ainesosia valtaosalle vaestoa. Lainsaatajat asettavat tuossa lehti-ilmoituksessa jo hypnottiisen suggestion, jolla opetetaan ihmiset hyvaksymaan se, etta harkintakyvyn aleneminen tulee tapahtumaan yoaikaan, jolloin uudelleen ohjelmointia tullaan tekemaan ihmisille.

Lisaksi pyritaan opettamaan ihmiset hyvaksymaan, ettei heidan tarvitse itse kayttaa omaa harkintakykyaan eika heidan tarvitse itse ottaa vastuuta omista raha-asioiden hoitamisesta. Suomessa on jo pitkaan ollut hyvin erikoinen jarjestelma, jolla opiskelijat "pakotetaan" ottamaan opintolaina, jotta saisivat yhdenvertaisen kohtelun muiden kansalaisten kanssa. Jatkossa yhteiskunta tulee maaraaamaan entista enemman kenen taytyy ottaa mikakin laina ja vippi ja mihin tarkoitukseen.

Talla hetkella pankit ovat valine, jolla edesautetaan suomalaisen kastijarjestelman eli luokkajaon yllapitoa. Onhan jo nyt olemassa tilanne, etta joillekin myonnetaan lainoja ilman vakuuksia ja toisille ei edes realivakuuksia vastaan. Joiltakin ihmisilta vedetaan matto jalkojen alta, kun pankki yksipuolisesti sanoutuu irti omista velvoitteistaan ja ei pitaydy sopimuksissa.

Lisaksi nuo pikavipit luovat tervetta kilpailua ja ovat olleet 24h palveluna kuin tikku pankinjohtajan isovarpaan kynnen alla. Kartellisoitumisen luvatussa maassa ei suvaita minkaanlaista todellista kilpailua vaan ainoastaan suositaan naennaista vapaata markkinataloutta jota ei todellisuudessa ole olemassa, vaikka toisin uskotellaankin.

Toimttaja: Olipa rankka tulkinta, mitas kaikkea tama prostioidun raiskausta kasitteleva artikkeli pitaa sisallaan?

Valaistunut: Kyse on puhtaasti tilaustyosta, jolla pyritaan nostamaan kotimaisen pillun hintaa seka vahvistamaan poliisimafian sutenoorijaoston valta-asemaa markkinoilla. Tuo on toimiala, joka on aina ollut olemassa ja kuten postin palvelut, niin ne paasaantoisesti pyritaan saamaan kaikki yhden ja saman palveluntarjoajan monopoliksi.

Toimittaja: Mitenkas tama suurta suosiota saavuttanut Big Brother eli Isoveli ohejelma ja sen uutisointi?

Valaistunut: Puhtaasti tulevaisuuden arkipaivaa ja tekemisen seurauksia jokaisessa perheessa. Kaikkiin suomalaisiin koteihin tullaan asentamaan taydellinen valvontajarjestelma, jonka avulla voidaan jatkuvasti seurata jokaisen kansalaisen tekemisia ja rangaistuksien avulla kitketaan kaikki erilaisuus tehokkaasti pois.

Toimittaja: Mitenkas tama Tony Halmeen toteamus, etta huumeet auttavat pysymaan rauhallisena, liittyyko tama tuohon vesijohtoveden juontiin, seka harkintakyvyn alenemiseen iltaisin?

Valaistunut: Havaitsen, etta olette saavuttamassa nakemisen lahjan, olette hyvin poikkeuksellinen toimittaja. Kaikkien huumaamisesta pyritaan tekemaan hyvaksyttava asia.

Toimittaja: Minusta alkaa nayttaa silta, etta uutisointi ei olekaan mitenkaan sattumanvaraista kerrontaa kyseisen ajankohdan tapahtumista vaan hyvin tarkoituksenmukaista aivopesua, jolla pyritaan tietoisesti muokkaamaan ihmisten ajattelutapaa systemaattisesti ja asettelemalla viela samaan lukukertaan naennaisesti taysin erilaiset uutiset, jotka kuitenkin ajavat juuri tiettya samaa prosessia jonkin tasmallisen ajatusmallin istuttamisessa.

Valaistunut: Olette saavuttaneet ymmarryksen.

Toimittaja: Voin jo melkein itsekin vastata tahan peltipoliisia vastaan tapahtuneeseen hyokkaykseen, mutta jos te kuitenkin kertoisitte oman nakemyksenne.

Valaistunut: Koulutetaan kansalaiset hyvaksymaan, etta ankarat rangaistukset seuraa siita, jos joku niskuroi taydellisesta valvontaa ja kontrollia vastaan.

Toimittaja: Mitenkas Maija Lahtisen aivoinfarkti sopii tahan kuvaan ja onko tassakin jotain mita ei tavallinen lehden lukija heti havaitse?

Valaistunut: Maija Lahtinen on syyton, mutta han on saanut tuomion, jota ei ole tullut karsimaan. Nyt kun han koskemattomuussuojan turvin tuli Suomeen, niin hanta on ammuttu mikroaaltoaseella vihollisen toimesta. Jos googletat hieman hakusanoilla "microwave weapon" tai "mikroaaltoase", niin saat pienen haivahdyksen asioista, joita tuolla teknologialla saadaan aikaan. Nakymattomat meita ymparoivat aallot ja erilaiset kentat ovat nykypaivan rokotusohjelma tai amalgaamipaikka, jolta kukaan ei voi valttya ja erityisesti kohteeksi joutuvat kaikki ne, jotka haluaisivat vapauksia kontrollin sijaan.

Toimittaja: Kiitoksia tuhannesti haastattelusta, tuntuu aivan silta kuin olisin herannyt vuosikymmenia kestaneesta unesta.