Riston blogi

Riston blogi

Ihmisryöstö ja ihmiskauppa ovat rikoksia!!!

Ihmisryöstössä ihminen kaapataan ja hänen vapaus riistetään vastoin hänen tahtoaan. Ihmiskauppa on orjuuden moderni muoto, jossa rikolliset saavat taloudellista hyötyä ja uhri joutuu kärsimään epäinhimillisissä olosuhteissa.

Tradekan takuut

Kesakuu 2009Posted by Risto Hentunen Sat, June 27, 2009 06:35:16
Kirjoitin joskus vuosia sitten markka-aikaan opasvihkosen, jonka ohjeiden avulla pystyi ansaitsemaan 30-300 markkaa tunnissa tuloja, jotka eivat vaikuttaneet vahentavasti sosiaalietuuksiin kuten asumistukiin, tyottomysskorvauksiin tai vastaaviin.

Kasittelin tuossa oppaassa useampaa erilaista ansaitsemismuotoa, joista ajattelin poimia tahan yhden, joka on mielestani erityisen hauska ja helppo. Tradekalla, johon kuuluu mm. Siwa, Euromarket ja Valintatalo, on olemasa kolme erilaista takuuta, jotka ovat Tuoreustakuu, Hintatakuu ja Laatutakuu. Otan tassa kasittelyyn tuon Tuoreustakuun, joka on hyvin antoisa ja tuottoisa tapa viettaa joutoaikaa.

Takuiden lyhyet versiot loytyivat pienen etsinnan jalkeen taalta. Useimmissa myymaloissa nuo takuuasiat tulevat sen verran harvoin esille, etta aina kaupan henkilokuntaan kuuluvat eivat hallitse kaikkia yksityiskohtia, mutta sellaisia tilanteitahan varten on luonnollisesti valveutuneet ja hyvin koulutetut asiakkaat, jotka osaavat neuvoa tarvittaessa. Jos tulee jotain epaselvaa asian suhteen, niin useimmissa tapauksissa, mutta ei kuitenkaan aina, kauppias tai myymalan esimiehena toimiva henkilo osaa nuo takuuasiat erittain hyvin.

Siis tuoreustakuu tarkoittaa sita, etta jos loydat myymalasta tuotteen, jonka parasta ennen paivays tai viimeinen kayttopaiva paivays on jo mennyt, niin saat tuoreen vastaavan tuotteen ilmaiseksi.

Ihan tarkennuksena tahan viela sen verran, etta parasta ennen paivamaara ja viimeinen kayttopaiva ovat eri asioita, vaikka ne maallikosta kuulostavat ihan samalta ja taman tuoreustakuun hyodyntamisnakokulmasta katsottuna niilla ei ole sen kummempaa eroa.

Parasta ennen paivamaara kertoo, etta vahintaan kyseiseen paivamaaraan asti tuotteen tulisi olla ominaisuuksiltaan suunnilleen sellainen kuin sen tyypillisesti kuuluisi ollakin. Tuotetta voi kayttaa tai myydakin tuon paivamaaran jalkeen, mutta kantsii kayttaa nenaa, harkintaa ja aiempaa kokemusta tuotteen ravinnoksi soveltuvuuden suhteen.

Viimeinen kayttopaiva on sama kuin viimeinen myyntipaiva ja se tarkoittaa etta tuotetta ei kannata sen paivamaaran jalkeen kayttaa eli se ei ole mikrobiologisesti enaa turvallinen. Oli sitten paivamaara kumpi hyvansa, niin haju- ja makuaisti useimmiten, mutta ei kuitenkaan aina, kertoo milloin tuotetta voi syoda. Jos haju- ja makuaisti ei ole havainnut mitaan outoa tuotteesta, joka on jo ravinnoksi kelpaamaton, niin vatsa tai patologi kylla kertoo sitten hieman myohemmin, jos tuotteessa oli vika jota ei nena eika suu osannut ajoissa kertoa.

Takaisin paivamaarista itse asiaan seka tasmalliseen prosessiin ja miten se helpoiten hoituu tehokkaasti. Taytyy ottaa huomioon, etta tuossa tuoreustakuussa on joitakin pienia detaljeja, joita ei valttamatta isoon aaneen siella kaupan seinalla mainosteta.

Jos loydat vanhentuneella paivamaaralla usemman kappaleen samaa tuotetta, niin silti saat vain yhden tuota samaa tuotetta ilmaiseksi. Ja se koskee samaa kotitaloutta eli jos menet vaikka koko seitsemanhenkisen perheen voimin sinne Siwan oluthyllylle ja loydatte sielta 7 pulloa Lapin Kultaa, joissa jokaisessa on jo parasta ennen paivays mennyt, niin mikali myyja voi todentaa teidan kuuluvan samaan kotitalouteen tai ruokakuntaan, niin silloin saatte vain yhden ilmaisen tuoreen Lapin Kullan. Ja oluen kohdalla taytyy luonnollisesti myos 18-vuoden ikakriteerin tayttya.

Taytyisi asiaa kysya ehka joltain lainoppineelta, etta kenella on sitten todistetaakka sen suhteen, etta kuuluuko samaan kotitalouteen vai ei. Kuitenkin kaytannollinen tapa on se, etta 2 henkiloa, jotka kuuluvat eri kotitalouteen tai joita ei voida varmuudella todistaa samaan kotitalouteen kuuluvaksi, ottavat kumpikin ostoskarryn ja toinen henkilo kay yhden hyllyriviston lavitse ja toinen henkilo kay viereisen hyllyriviston lavitse.

Ja nyt sitten kun toinen henkilo vaikka loytaa sitten useampia Juhla-Mokka paketteja, jossa on paivays jo mennyt, niin siita voi sitten vihjaista talle toiseen kotitalouteen tai ruokakuntaan kuuluvalle ja talla menetelmalla saadaan hyodynnettya aikapaaomaa hyvin tehokkaasti, koska samalla tyolla tulee lahes tuplatulos. Tarkkaavainen lukija huomasi, etta kaytin sanamuotoa "lahes", koska valilla kay niin etta vanhentuneella paivamaaralla varustettuja tuotteita ei ole kuin yksi kappale jaljella.

Ainakin viimeksi kun hyodynsin tuoreustakuuta, niin usein tapahtui myos siten ettei tuoretta vastaavaa tuotetta loytynytkaan vaan koko kyseinen tuote-era oli mennyt vanhaksi. Tallaisessa tapauksessa ne tarkemmat ohjeet, jotka eivat ole siella myymalassa kaiken kansan luettavana, opastivat seuraavasti: Mikali myymalassa ei ole tarjota asiakkaalle vastaavaa tuoretta tuotetta tilalle, niin asiakas saa silloin tuotteen hinnan rahana. Tassa rahahyvitys asiassa silloin talloin joutuu neuvomaan myyjaa tai pyytamaan myymalapaallikon paikalle, joka yleensa osaa tilanteen. Silloin kassahenkilo printtaa sielta koneesta kuitin, johon asiakas pyyhkaisee nimmarin ja saa rahat kateen.

Siis lyhyt kertaus viela rautalankamallina. Ota frendia hihasta kiinni ja menkaa shoppailemaan, ottakaa kumpikin oma ostoskarry ja ajelkaa vierekkaisia hyllyrivistoja ja informoikaa toisianne loydoista. Poimikaa sinne molempien karryihin yksi kappale vanhalla paivayksella varustettua tuotetta ja yksi kappale samaa tuoreella paivayksella varustettua tuotetta. Mikali ei loydy tuoretta vastaavaa tuotetta, niin poimikaa yksi vanha tuote molemmille ja laittakaa ne vaikka ostoskarryn toiseen reunaan.

Ajakaa hyllykierrosten jalkeen kassoille ja ojentakaa tuotteet kassahenkilolle selkeasti mainiten, etta tassa on tama vanhentuneella paivayksella varustettu ja tassa on tuore vastaava. Kassahenkilon tulisi ottaa se vanhentunut tuote sinne itselleen tiskin taakse ja laittaa se tuore tuote siihen liukuhihnalle ilman veloitusta.

Sitten kun on nuo kaikki tuotteet kayty lapi, joista on loytynyt tuore vastaava, niin sen jalkeen sitten ne tuotteet, joista ei ole tuoretta vastaavaa loytynyt. Ojentakaa tuote kassahenkilolle ja kertokaa, etta tassa on vanhentuneella paivayksella varustettu tuote, josta ei loytynyt tuoretta vastaavaa, joten ottaisin sen rahahyvityksena.

Jos tarkastellaan psykologiselta kannalta noita Tradekan takuita, niin niiden viestihan on asiakkaalle se, etta kauppa pyrkii tarjoamaan asiakkaille tuoreita ja laadukkaita oikeilla hintamerkinnoilla varustettuja tuotteita. Kaytannossa eri kaupat kuitenkin huolehtivat eritasoisesti hyllyjen lapikaymisesta.

Esimerkiksi kaikkein parhaimmassa kunnossa kaupan nakokulmasta katsottuna on ollut Kuopion Euromarket, josta en ole kuin pari kertaa loytanyt vanhentuneella paivayksella olleita tuotteita. Toisella kerralla kyseessa oli isot joulukonvehtisuklaarasiat, joissa ei ollut tuoretta vastaavaa joten frendin kanssa tehty 15 minuutin shoppailureissu tuotti parikymmenta euroa molemmille.

Kerran markka-aikaan Pieksamaella Valintatalossa vietetty tunti toi muutamaa pennia vaille 300 markkaa, kaksi taytta kassillista ruokaa ja yhden yli puolillaan olevan kassillisen olutta.

Eli ensin haetaan Siwasta, Valintatalosta ja Euromarketista ilmaista ruokaa seka ruokarahaa ja tuolla rahalla sitten voidaan menna ostamaan Prismasta loput ruoat ja siita saa viela sitten kunnon bonuksenkin. Ei makeata mahan taydelta, joten vasta seuraavalla kerralla taas lisaa saasto/ansaitsemisvinkkeja.

Denguekuume kesamenoon

Kesakuu 2009Posted by Risto Hentunen Thu, June 18, 2009 05:06:43
Verenvuotokuume on joka kesan klassikko, joka ihme kylla esittelyja kaipaa yleisyydestaan huolimatta. Hyvalla lapsella on monta nimea, kuten sananlasku sanoo ja Dengue ei tee poikkeusta. Dengue oli joskus aikoinaan merimiesten keskuudessa tunnettu nimella knuckle-fever eli rystyskuume seka breakbone-fever on myos yksi nimitys, joista molemmat kuvaavat kuumeelle tyypillista luihin ja niveliin kohdistuvaa voimakasta sarkya.

Kuume, lihasten jaykkyys ja luiden kolotus seka kivut silmien takana ovat denguen tyypillisia oireita. Kuume usein tulee kahtena aaltona, ensin akillinen muutaman paivan mittainen korkea kuume, jonka jalkeen pari kuumeetonta paivaa ja sitten uudestaan kuumetta.

Yli 2,5 miljardia ihmista elaa vaaravyohykkeella. Hyttyset sairastuttavat vuosittain arviolta 500 miljoonaa ihmista ja hyttysten levittamiin sairauksiin kuolee vuosittain 2 miljoonaa ihmista. Suomalaista hyttysta muistuttava Aedes Aegypti on erityisesti dengueviruksen levittamiseen erikoistunut lajike. Dengue tapauksia on ainakin 100 miljoonaa vuosittain, joista 500 tuhatta vaatii sairaalahoitoa DHF (Dengue Haemorragic Fever) ja vuosittain kymmenia tuhansia ihmisia kuolee siihen.

Naarashyttysen lempiruoka on veri, mutta ikkunapoyta ei suinkaan ole se suosituin paikka vaan terassi tai monissa koyhissa trooppisissa maissa sisatilat, joissa on usein yhta otolliset olosuhteet kuin ulkonakin.

Ihmisen paras veri on Aedes Aegyptin mielesta nilkoissa siina akillesjanteen ymparistossa. Joidenkin arvioiden mukaan taas tuo ruokailupaikan sijainti on mieleisin sen turvallisuuden takia, koska hyttynen voi silloin helpoiten havaita verenluovuttajan mahdolliset hairintayritykset seka mahdolliset murha-aikeet.

Sikaflunssalla on dengueen verrattuna parempi markkina-arvo ja uutuudenviehatys vaatimattomista tuloksistaan huolimatta. Sikaflunssaan on jo myyty rokotteita, mutta dengueen ei sellaista ole onnistuttu viela kehittamaan, koska dengue-virusta on useampaa eri sorttia. Dengue-virus kuuluu flavivirusten kategoriaan ja sita on olemassa neljaa erilaista muotoa. Sairastamalla saanee elinikaisen immuniteetin ja jos kuolee, niin lopputulos sama eli silloin ei sairastu kyseisen elaman aikana uudestaan. Siis tarkennuksena viela, etta muussa tapauksessa jokainen noista 4:sta eri denguesta tulee sairastaa saadakseen kattavan suojan.

Nyt on dengueta omalla kohdalla noin 2 kappaletta jo takana tata kirjoittaessa tai todennakoisesti toinen on juuri menossa ja jos veri kestaa elaman jatkumisen kannalta suonten oikealla puolella viela jatkossakin, niin kriittisimmat vaiheet alkaa olla talla eraa ohi. Riskisijoittamisessa on aina miinuspuolensa ja auringonpolttamat ja trooppiset taudit ovat niita pahimpia kaiken maailman muiden verenimijoiden lisaksi.

Sen verran on valuutat jaassa, etta valitsin tavallisen paikallisten suosiman sairaalan, jossa joutuu odottelemaan laakarille paasya usein jopa 10 minuuttia. Tallakaan kertaa ei tapahtunut poikkeusta ja tohtori lahetti sitten laboratorioon, jonka jalkeen lahes 30 minuuttia tulosten odottelua ja takaisin laakarille ja sen jalkeen kassalle maksamaan, josta saa myos laakkeet mukaan eli koko prosessi vie noin tunnin verran aikaa.

Laaketehtaita ilmeisesti hiukan vituttaa se, etta denguella ei kunnolla paase rahastamaan tassa vaiheessa, mutta on ne jotain sentaan keksineet :-) Sain vitamiinien lisaksi laakkeeksi denguekuumeeseeni Xanax 0,5mg tabletteja. Laakityksessa lienee 2 vaihtoehtoista logiikkaa, joko tohtori ajatteli etta kun potilas popsii kyseista laaketta, niin itikan pistot ei ahdista tai sitten ajatteli etta Xanax on niin hyvin riippuvuutta aiheuttavaa, etta hyvalla tuurilla saa vakioasiakkaan. Joka tapauksessa jatan Xanaxit popsimatta ja voin lahettaa matkamuistona Joulupukin nimitarralla varustetussa sairaalan alkuperaispakkauksessa olevat 5 tablettia parhaan tarjouksen tehneelle, joka lupaa ettei syyllisty laakeaineiden vaarinkayttoon.

Kolme tavallista taksimatkaa Thaimaassa

Kesakuu 2009Posted by Risto Hentunen Fri, June 12, 2009 01:27:04
Kunnon katsekontakti eli syvalle kuljettajan silmiin katsominen on yleensa se vaihe, jolloin tulee jatkaa seuraavan kyydin etsimista jos yhtaan epailyttaa tavanomaista enempaa. Erilaiset huumausaineet, kuten jama, jaba, jaii jne. ovat yleisia myos thaimaalaisten taksikuskien suosimia huumeita. Olen joskus usein miettinyt suomalaisen sanonnan "Olla pahassa jamassa" etymologiaa ja paatynyt siihen tulokseen etta thaimaasta se on varmaankin lahtoisin.

Usein silmiinkatsomista edeltaa erilaisia vaiheita, joita taksinetsintaprosessi pitaa sisallaan tai pitaa lopulta katsoa useampiin silmiin.

Kokeneet matkailijat tietavat, etta jokainen asiakaspalvelutapahtuma pitaa sisallaan asiakkaan lisaksi keskimaarin 3 hloa tai enemman. Jos jossain asiakaspalvelutapahtumassa et havaitse kolmea henkiloa jollain tavalla tapahtumaan sotkeutuneen, niin silloin on kyseessa tarkkaivaisuuden puute tai jos olet hyvin tarkkaavainen asiakas ja silti et ole havainnut kuin yhden tai kahden henkilon osallistuvan palvelutapahtumaan, niin silloin joku tai jotkut ovat jossain piilossa tai asiakaspalvelutapahtuma on viela kesken, jolloin ne loputkin henkilot sielta jotenkin ilmaantuvat jossain vaiheessa.

Vahintaan 3 henkiloa asiakaspalvelutapahtumassa on saanto josta ei ole poikkeuksia. Siis toistan, siita ei ole olemasa poikkeuksia.

Seuraavat kolme matkaa on asetettu sattumanvaraiseen kronologiseen jarjestykseen ja kirjoituksen otsikosta huolimatta yhdessa matkassa on 1 sellainen pieni tapahtuma, piirre tai erityisominaisuus, jonka uusiutumisen todennakoisyys on niin aarimmaisen pieni, etta se tekee siita harvinaisen.

Erityisesti thaimaan lomailijoille hauska ja helppo tehtava: Loyda tuo hassu pieni ja harvinainen tapahtuma seuraavan kolmen matkan joukosta ja kerro siita kommentit osiossa, niin kunniamaininta on askeleen lahempana sinua.

Voit myos kertoa omalle kohdallesi osuneesta tavallisesta taksimatkastasi.

Ensimmainen matka

Krabi, Ao Nang - Bangkok

Oli vilkkaimman lomasesongin viimeiset paivat menossa, jolloin lentokoneet, bussit ja junat olivat loppuunmyytyja useammaksi paivaksi eteenpain. Alustavan hintakartoituksen jalkeen ymmarsin, etta tuo noin 12 tunnin matka taksilla huomattavalla ylinopeudella oli hintahaaraukassa 8 - 12 tuhatta patia eli jossain parinsadan euron paikeilla. Paatin lahtea hakemaan katsekontaktia johonkin kuljettajaan, jolla olisi sopiva kulkuvaline. Pyoraytin moottoripyoralla u-kaannoksen, kun huomasin sivukadulla uuden Toyota Fortunerin, jossa oli auton katolle aseteltu jokin pieni pahvinen taitos, joka lahemman tarkastelun myota "taxi" kyltiksi osoittautui.

Katsoin autoa lahemmin ja se todellakin oli aivan uusi. Auton vieressa olevan katoksen alla loikoili laiskan, mutta virkean nakoinen paikallinen henkilo, jolla ei ollut pakkoliikkeita ja silmat vaikuttivat normaaleilta. Puheessakaan ei ollut vikaa ja jopa englantia han osasi olosuhteisiin nahden erittain hyvin. Kavimme seuraavan keskustelun:

Joulupukki: Onko tuo sinun auto?

Taksikuski: Kylla.

Joulupukki: Oletko sina tuon auton kuljettaja?

Taksikuski: Kylla, minne olet menossa.

Joulupukki: Bangkokiin, paljonko?

Taksikuski: 14 tuhatta

Joulupukki: (moottoripyoraa kaantaen ja paataan pudistellen odottaa taksikuskin seuraavaa liiketta)

Taksikuski: Odota, odota....paljonko haluaisit maksaa.

Joulupukki: 8 tuhatta

Taksikuski: tonni siihen lisaa eli 9, niin ok.

Joulupukki: Ok.

Taksikuski: Milloin haluaisit matkustaa?

Joulupukki: Nyt heti.

Taksikuski: Sopiiko etta 15 minuutin kuluttua haen hotelliltasi?

Joulupukki: Sopii (kertoo taksikuskille hotellin nimen)

Tassa vaiheessa hieman luonnotonta oli se, etta taksikuski ei halunnut viela rahaa saman tien, mutta ei olisi kylla saanutkaan. Olin varautunut siihen, etta joku toinen henkilo jonkun rahjaisen rotiskon kanssa ilmestyy hotellille noin 40 minuutin kuluttua, jolloin voisin aloittaa etsinnan uudelleen. Yllatys oli suuri, kun sama taksikuski ja sama auto tasan 15 minuutin kuluttua kaarsi hotellin eteen ja hyppasin siihen kyytiin.

Ajoimme ulos kaupungista jo hyvan matkaa ja taksikuski ei puhunut ollenkaan puhelimessa. Nipistelin hiukan itseani, etta naenko mahdollisesti unta vai minne se koira on haudattuna talla kertaa. Ei kokenut suurtakaan yllatyksellisyytta, kun noin 50 kilometrin matkan jalkeen kuljettaja kertoi, etta ei sittenkaan tunne Bangkokia vaan hanen ystava, joka tuntee hyvin Bangkokin ja jolla on tasmalleen samanlainen auto, veisi minut perille.

Auto oli erivarinen, mutta muutoin malli oli sama, joitakin tuhansia kilometreja enemman mittarissa ja kuljettajan silmat valppaan oloiset. Minut oli tietamattani myyty siis eteenpain, katsotaanpa mika on valityspalkkio?

Taksikuski: Pitaisi saada nyt 3 tuhatta patia polttoaineeseen rahaa ja loput voi maksaa sitten perilla.

Joulupukki: Ok.

Matka jatkuu lahes kuten ennenkin, tuuli suhisee hieman enemman oven tiivisteista, mutta muuta oleellista eroa ei ensin ole. Sitten alkaa aivan tajuton palpatys puhelimessa. Uusi kuljettaja yrittaa epatoivoisesti myyda minut eteenpain. Noin 10 tunnin tuloksettomien myyntipuheiden jalkeen liikenteen vilkastuessa jossain kaukana Bangkokin ulkopuolella kuljettaja alkaa voivotella, etta kukaan frendi ei hanta suostunut auttamaan ja han ei itse tunne Bangkokia ollenkaan ja pelkaa eksyvansa sinne. Ensimmaisten liikennevalojen kohdalla kuski ehdottaa jo, etta voisiko han kaantya takaisin ja voisiko Joulupukki jatkaa matkaa taksilla.

Kerroin kuljettajalle, etta Bangkokiin on viela pitka matka ja etta sitten kun ollaan kaupungissa, niin ennen kuin menee liian sokkeloiseksi, niin paastan hanet palkahasta. Ja kolmas auto sitten vei perille oikeaan osoitteeseen. Eli pienesta alkuhammastyksestani huolimatta taydet 3 henkiloa asiakkaan lisaksi osallistui tahankin asiakaspalvelutehtavaan suoraan ja mahdollisesti nakymattomissa viela muitakin.

Toinen matka

Pattaya - Bangkok

Jos saadaan asiakaspalvelutapahtuman alkumetreilla jo tuo maaginen 3 tayteen, niin silloin voi olla ettei tapahdu kuljettajan vaihdoksia vai tapahtuuko sittenkin :-)

Istuin ravintolassa Pattayalla ja pyysin seurassani ollutta maksullista tyttoa etsimaan minulle taksin Bangkokiin, annoin ohjeistukseksi etta tonni on hintakatto.
Ensimmainen taksi oli ehdottanut 1500 patia, pyoritin paatani ja pyysin tyttoa kysymaan kadun toisella puolella olevasta taksikopista, jonka edessa oli uudehko Toyota Fortuner. Kohta tytto tulee takaisin ja nyokyttelee, etta tonni on hinta ja hinta sisaltaa kaikki moottoritiemaksut ynna muut tietullit. Kavelin autolle ja laskin kolmeen, tytto jonka lahetin tiedustelemaan taksia, taksikopilla istunut tytto ja autonkuljettaja. Katsoin silmiin kuljettajaa, joka naytti ihan taysipaiselta ja hintakin oli sellainen etta minua tuskin myytaisiin enaa minnekaan.

Hyppasin auton takapenkille istumaan, kuljettaja hyppasi oikeasta etuovesta sisaan kuskin paikalle ja hammasteli etta yksinko olen menossa. Kukapa sita nyt evaita mukaan Bangkokin kokoiseen kaupunkiin Pattayalta ottaisi. Vahdin ensimmaiset 15 minuuttia, etta kuljettaja varmasti loytaa ulos kaupungista, jonka jalkeen hettaydyin pitkakseni. Muutaman minuutin kuluttua olo tuntui samalta kuin pienessa lentokoneessa kunnon syysmyrskyssa, jolloin ajattelin etta on parempi etten nouse istumaan nahdakseni miten lahella kahta sataa nopeusmittarin viisari menee.

Hetkea myohemmin vauhti hiljeni ja matkan teko pysahtyi taysin. Muutaman minuutin ihmeteltyani laskeskelin, etta ensimmaiselle tietullille pitaisi viela olla matkaa, mitaan suurempaa liikenneruuhkaa ei talle paivalle pitaisi osua ja mitkaan liikennevalot eivat nain pitkaan punaista nayta, joten pomppasin istumaan. Kuljettaja sapsahti hereille ja kaytiin seuraava keskustelu:

Taksikuski: Etko sina nukukaan, eiko vasyta?

Joulupukki: Olen pirtea kuin peippo, ei vasyta patkaakaan.

Taksikuski: Olen kovin vasynyt, olen ajanut tanaan niin pitkan matkan, jos 5 minuuttia nukun vain ja sitten jatketaan.

Joulupukki: Vaihdetaan paikkaa, mina voin ajaa.

Taksikuski: Voitko todellakin ajaa :-)

Joulupukki: Voin.

Matka jatkui vihdoinkin sopivalla nopeudella viisari lahempana sataa kuin kahta ja kun paasimme oven eteen maaranpaassa, niin maksettuani matkan tonnin setelilla kuten puhe oli, niin taksikuski antoi 200 patia rahasta takaisin ja sanoi, etta siina on alennusta hieman kun han ei ajanut.

Kolmas matka

Bangkok - Bangkok (noin 800 metria yhteen suuntaan)

Astuin hotellin ovesta ulos tarkoituksena kavaista ruokakaupassa. Viereisen "happy end" hierontapaikan tytot yrittivat saada minut muuttamaan suunnitelmia, mutta pysyin tiukasti alkuperaisessa suunnitelmassani ja muutenkin olin aikeissa viettaa taysin seksittoman lomapaivan. Pysaytin taksin ja hyppasin kyytiin kertoen kadun minne olen mennossa. Taksikuski lahti ajamaan oikeaan suuntaan, oli hiukan ihmettelevan nakoinen ja tuskastuneena mumisi jotain ruuhkista. Sanoin etta heita sittenkin SkyTrain pysakille, niin ei ole ruuhkia. Kuski lahti ajamaan ruuhkaista pikkukujaa pitkin toiseksilahimmalle SkyTrain pysakille, niin puolivalissa kiitin kyydista maksoin 40 patia ja paatin kavella laheiseen katukeittioon, jossa on kohtuullista kananuudelikeittoa.

Kananuudelikeiton jalkeen Intialaisen ravintolan sisaanheittaja yritti houkutella ruokalistansa kanssa tutustumaan makujen maailmaan ja heti peraan Intialainen raatali yritti saada pukuliikkeeseensa. Kohta seisoskelin SkyTrainin alapuolella ja kun huomasin liukuportaiden olevan epakunnossa tai muutoin vain pois paalta, niin kipaisinkin toiselle puolella katua ja otin taman kauppareissun toisen taksin. Heti taksiin istuttuani ja maaranpaani kerrottuani kaytiin seuraava keskustelu paikallisella kielella:

Taksikuski: Mista olet kotoisin?

Joulupukki: Korvatunturilta.

Taksikuski: En osaa englantia.

Joulupukki: En minakaan kovin hyvin.

Taksikuski: Mutta tasta mina tykkaan (ojentaa Nokia95 kannykan Joulupukille)

Otin kateeni tuon kannykan, jossa pyori jokin hydrauliikkafilmi, jossa oli joko tosi pieni tytto tai valtavalla aisalla varustettu tummaihoinen vastanayttelija. Tytto imi aisaa tosi hanakasti ja valilla neekeri puristi tyton sieraimet yhteen, niin tyton oli pakko paastaa kalu kokonaan ulos pystyakseen hengittamaan. Seuraavaksi oli vuorossa lahetyssaarnaajan tapainen asento sohvanreunalla. Taksikuski hoki vieressa, etta hyvaa kunnon seksia, eiko totta? Mustilla miehilla on aivan valtavan kokoinen kalu.

Taksikuski: Onko sulla iso kyrpa?

Joulupukki: Ei ole, tai se on tietenkin suhteellista, kun aasialaisilla tytoilla on pieni kolo.

Taksikuski: Seisooko sulla jo?

Joulupukki: Ei seiso?

Taksikuski: Eiko muka, saanko kokeilla (yrittaa tyontaa kattaan joulupukin jalkovaliin)

Joulupukki: Et saa kokeilla (palauttaa kaden pehmeaan japanilaiseen tyyliin kuljettajan puolelle)

Taksikuski: Saisinko nyt kuitenkin kokeilla, miksi en saa kokeilla?

Joulupukki: En halua sinun koskevan minuun.

Olimme jo saapuneet kaupan ovelle ja pyysin kuljettajaa odottamaan, kavisin vain pikaisesti tekemassa ostokset. Olin lihatiskilla ja viimeisia ostoksia ottamassa ostoskoriin, niin taksikuski rientaa paikalle hoputtaen.

Taksikuski: Minulla on jo asiakas autossa odottamassa, meneeko sulla pitkaan, me heitetaan kylla sinut ensin.

Joulupukki: Olen juuri menossa kassalle seuraavaksi.

Taksikuski: Hyva, nopeasti sitten.

Menin autolle joka oli helppo tunnistaa, vaikka en vareja ja rekisterinumeroita mieleen painanutkaan, koska takapenkilla oli valkoihoinen asiakas uppoutuneena Nokia95 kannykan lumoavaan tarjontaan. Asiakasta ei yhtaan haitannut vaikka oli menossa ihan eri suuntaan ja minut vietaisiin ensin, vaikka se toisi ihan turhaa ylimaaraista ajoa. Minulla ei ollut minnekaan kiire, mutta tuolla toisella asiakkaalla viela vahemman. Tuo toinen asiakas naytti aivan silta, etta han olisi ollut tyytyvainen jos koko muu maailma olisi pysahtynyt ja han saisi olla kaikessa rauhassa tuon suomalaisen tekniikan ihmelaitoksen kanssa katselemassa taksikuskin mielileffoja vaikka seuraavaan aamuun asti.

Paasimme takaisin hotellille, taksamittari naytti 91 patia, maksoin satkun ja annoin loput 9 patia tippia. Jos satutte Bangkokiin ja herra Viilawong on kuljettajana, niin kokeilkaa ennatatteko pyytaa hanta esittelemaan lempileffojaan vai onko filmi jo pyorimassa nenanne edessa ennen kuin ennatatte tavata sanan Viilawong tuulilasin taksilupakyltista.

Demokratia diktaattorin luotiliivina

Kesakuu 2009Posted by Risto Hentunen Wed, June 03, 2009 19:08:37
Kun naennaisesti iso ryhma tekee paatoksia, niin todellinen alulle panija jaa huomioimatta. Paatoksen teossa mukana olevat voivat kertoa, etta se oli aanestyksen tulos ja enemmiston mielipide. Mita useampi kokki, niin sen huonompi soppa. Onko hovimestari jalleen syyllinen, mutta miksi keittiomestari ei ollutkaan uhrina talla kertaa, ainakaan viela tassa vaiheessa?

Jos paatosten tekijat astuisivat valokeilaan ja kertoisivat reilusti mita kaikkea ovat saaneet aikaan demokratian tai jarjestelman verhoon naamioituneena, niin olisiko yleison joukossa enaa ketaan joka ei vetaisi liikkuvia taakse? Ampumaradalla on selkeata minne tahdataan, koska maalitaulu on nakyvissa ja yksimielisyys kohteesta on selvio.

Ampuma-asetta tehokkaampia valineita ovat totuuden valo ja sanan saila. Nuo kaksi asetta ovat olleet eniten esilla kaikissa mittavissa selkkauksissa kautta historian. Aseiden tehokas hallinta ratkaisee niiden tuho- tai rakennusvoiman. Totuuden valo haikaisee sokaisten ne, jotka eivat sita valoa haluaisi nahda. Tuon valon estamiminen on yksi tapa kayttaa kyseista asetta, silloin kun tarkoitusperat eivat ole eettisen paivanvalon kestavia.

Sanansailan kayttaminen on samanlaista kuin minka tahansa muun lyomaaseen. Silla voi lyoda, sivaltaa, pistaa, torjua, ohjata jne. Sanansailan kirjoitettu muoto hoysettyna totuuden valolla voi pitaa sisallaan niin paljon voimaa etta sita pelkaavat tahot, joiden intresseissa on pitaa lampaat kiltisti laumassa ja tietamattomana kulman takana piilevan teurastamon olemassaolosta, tekevat lahes mita tahansa pysyakseen nakymattomissa.

Aiemmin oli median otsikoissa henkilo nimelta Risto Hentunen, josta kerrottiin milloin mitakin ja vihjailtiin viela enemman. Kun sitten helmikuussa 2009 aukesi nettisivusto www.ristohentunen.com, kuin taikaiskusta lopetti media heti nimen kirjoittamisen. Nimen tilalle astui median teksteihin 41-vuotias Varkautelaismies.

Pelkaako joku yhden pienen nettisivuston voimaa niin paljon, etta on kieltanyt tuon nimen mainitsemisen? Onko samat syyt taustalla, ettei EOK:n asialliset tiedotteet asioiden todellisesta laidasta ole paasseet yhteenkaan valtakunnallisesti merkittavan levikin julkaisuun nakyvasti.

Totuudenvalon nayttaytymista odotellen, aurinkoisia terveisia kaikkille, toivoo Joulupukki

Urheiluauto jossa ei hiukset hulmua

Kesakuu 2009Posted by Risto Hentunen Mon, June 01, 2009 01:38:45

Aloitetaan joillakin kevaisilla tai kesaisilla sananlaskuilla, jotka jollain tavalla ovat toistensa kaltaisia sisalloltaan.

"Aidan takana on ruoho aina vihreampaa."
"Oma maa mansikka, muu maa mustikka."
"Toinen tykkaa aidista ja toinen tyttaresta."

Ruohosta olen pysytellyt erossa, mutta tanaan olen syonyt mustikoita, mansikoita, avokaadoa, mustekalaa, katkarapuja, cashew-pahkinoita, lukuisia erilaisia vihanneksia sienia unohtamatta ja pari hapankorppua, muutaman viipaleen salamia, wasabi-perunalastuja seka hieman riisia. Ja kun siirrytaan pois ruokapoydasta, niin on on tilanteita, etta aiti ja tytarkin menee kun ei ole omaa sukua, mutta silloin olen aina jattanyt isoaidin ja tyttaren tyttaren valiin eli kohtuus kaikessa ja ei makeata mahan taydelta, sopii varmaan tahan sananlaskujen jatkoksi.

Vanhoissa sananlaskuissa piilee viisauksia, jotka helpoittavat elamaa monissa tilanteissa ja toimivat tilanteessa kuin tilanteessa vuosituhansista toiseen. Maailma kuitenkin muuttuu ja sananlaskujen arvo on laskenut samalla kun ihmisille yritetaan syottaa uusia elaman arvoja, jotka on tasmakohdistettu kuhunkin potentiaaliseen ryhmaan siten, etta ne nostaisivat turhien ja kalliiden tuotteiden kysyntaa seka vaaristaisivat elaman arvoja luonnottomiksi.

Onhan luonnonvastaisia eli perversseja asioita ollut kautta historian, mutta niiden maara on tana paivana kumuloitunut niin hurjaa vauhtia, etta on syntynyt kokonaan uusi ihmisrotu, joka pitaa "valttamattomina" asioina sellaisia kummallisuuksia, joista viela reilu sata vuotta useastakaan ei oltu yleisesti kuultu tai ainakaan ei ollut kovin monella kaytossa.

Materia on henkisen kehityksen tukahduttaja ja jotkut henkisen valaistumisen tavoittelijat kuten vaikkapa munkit pyrkivat luopumaan turhista maallisista asioista. Materialismi ja turhat asiat ovat ihmisen henkisen kehityksen jarruina. Ei kaikkien tarvitse valttamatta luopua kaikesta ja vetaytya jonnekin vuorille elamaan taysin askeettista elamaa, mutta ihan pienilla "luopumisilla" voidaan nyky-yhteiskunnassakin saada elamaan henkista rikkautta ja taloudellistakin.

Tarkastellaanpa tanaan ensin paria "turhuutta", joita ilman ihminen tulee aivan mainiosti toimeen ja joista luopuminen tuo tuntuvia muutoksia elamaan, kuten kevyemman paan ja ilmaisen urheiluauton.

Shampoo ja hiukset


Shampoo on aine mita ilman tulee hyvin toimeen. Loysin netista jopa blogeja ja keskustelufoorumeja aiheesta, joissa ihmiset kertovat pyrkivansa viettamaan elamaa ilman kaupallisia hiustenpesuaineita. Joidenkin kirjoituksia lukemalla tulin kylla siihen tulokseen, etta se "tyhja aukko" jonka jotkut shampoon valttelijat saivat elamaansa, olikin sisallokkaampi kuin se aiempi elama ja osasta kirjoituksia paistoi lapi jonkinlainen hiusulkonakoaddiktio. Ymmarsin heti, miksi munkit ja jotkut nunnatkin ajavat paansa paljaaksi.

Oma suositukseni hiuksille on merivesipesu, se ei maksa mitaan ja vaatteetkin puhdistuu samalla kuin itsestaan. Jos et asu meren rannalla, niin sadevesi- tai jarvivesipesu toimii myos, mutta mikali paanahka kutisee, niin liuota merisuolaa veteen ennen pesua. Jarvivesipesua kaytettaessa on syyta ensin ottaa vetta jarvesta hiusten pesuun tarvittava maara, koska koko jarven suolaaminen vaatisi turhan paljon merisuolaa ;-)

Nelihenkinen perhe saastaa kyseisella toimenpiteella helposti shampookuluissa 4-10 euroa viikossa eli 10 vuodessa reilusta 2 tuhannesta eurosta yli 5 tuhanteen euroon.

Taman saastovinkin tarjosi Joulupukki ja vapaaehtoisen enintaan 20 prosentin tai muun haluamansa saastovinkkipalkkion voi lahettaa Moneybookersin kautta osoitteeseen joulupukki@ristohentunen.com ja viestikenttaan tekstiksi "Kiitos saastovinkista."

Samaan ja jopa paljon parempaan tulokseen paastaan hankkimalla hiustenleikkuukone, jolla voidaan hetkessa ajaa koko perheen paat paljaaksi. Viimeisin hiustenleikkuukone, jonka hankin Kuopiosta, maksoi 5 euroa ja se kesti viisi vuotta.

Tarkastellaanpa tarkemmin tuota jalkimmaista vahahiuksista 2-5 tuhannen euron saastoa, joka tosiasiaankin on paljon suurempi. Oletetaan, etta 4-henkinen perhe kayttaa hiustenpesuun keskimaarin 3 minuuttia per henkilo/pesukerta eli koko perheen hiusten pesu syo aikapaaomaa yhteensa 12 minuuttia ja jos tuo pesu tapahtuu keskimaarin 3,5 kertaa viikossa, niin se on yhteensa 36 tuntia vuodessa ja nyt tuon saastyneen ajan voi kayttaa johonkin tuottavaan toimintaan, niin jo 20 euron tuntiansiolla laskettuna paastaan yli 700 euron tuottoon vuodessa eli 7000 euron tuottoon 10 vuodessa. Luonnollisesti normaalilla 200 euron tuntiansiovauhdilla tuohon voi lisata viela nollan peraan.

Havaitaan etta hiuksista luopumalla saavutetaan taloudellista etua 9 - 75 tuhatta euroa. Lisaksi tulee viela saastot vesilaskussa ja ymparistokaan ei kuormitu ja putkiremontin tarvekin pienenee kun hiukset eivat tuki enaa putkistoa.

Oletetaan etta kaikki 10 tuhatta winkkarilaista lukee taman artikkelin ja heista 20 prosenttia ottaa taman saastovinkin kayttoon perheessaan ja keskisaasto olisi perhetta kohti vaikkapa 40 tuhatta euroa. Oletetaan, etta saastovinkin kayttoonottaneet perheet lahettavat tuon aiemmin mainitun 20 prosentin saastovinkkikorvauksen Joulupukille, niin joulupukki saa vaatimattoman 16 miljoonan euron siivun tuosta perheiden 80 miljoonan euron kokonaissaastosta.

(Huom! Kyseessa on esimerkki ja voi olla etta varovaisista prosenteista huolimatta se ei valttamatta toteudu kokonaisuudessaan juuri noin.)

Joulupukki ei suinkaan pida itsellaan kaikkia saamiaan saastovinkkipalkkiota vaan kayttaa siita 70 prosenttia eli esimerkkilaskelman toteutuessa 11,2 miljoonaa euroa saastovinkin toteuttajien hyvaksi seuraavasti.

Ohjeet urheiluauton saamiseksi

Jokainen henkilo tai perhe, joka on lahettanyt minka tahansa suuruisen saastovinkkipalkkion Joulupukille seka maksimoinut saastonsa vinkkien avulla voi toimia seuraavasti halutessaan saada mieleisensa urheiluauton.

1) Laheta valokuva, jossa olet hiuksettomana tai perheesi on hiuksettomana, osoitteeseen joulupukki@ristohentunen.com ja muista ilmoittaa samassa sahkopostissa paivamaara ja summa jolloin lahetit saastovinkkipalkkion seka oma laskennallinen saastosi.

2) Ilmoita samalla minka urheiluauton haluaisit.

3) Joulupukki valitsee valokuvien joukosta iloisimman nakoisen/nakoiset henkilot ja kaytettavien saastovinkkipalkkiovarojen puitteissa hankkii niin monta urheiluautoa kuin on mahdollista ja toteuttaa hiuksettomien hakijoiden toiveet iloisuusjarjestyksessa, mikali edella mainitut varat antavat siihen myoten.

4) Mikali Joulupukin mielesta on yhta iloisia hiuksettomia useampia, niin vaharuokaisempi urheiluautotoive asetetaan silloin etusijalle.

5) Yli 200 tuhannen euron urheiluautotoiveet otetaan kasiteltavaksi vain mikali auton haluavia on niin vahan, etta edella mainittujen varojen puitteissa jokaisen toiveet voidaan toteuttaa.

6) Mikali saastovinkkipalkkiovarat eivat riita yhteenkaan urheiluautoon, niin silloin niita ei jaeta, mutta muut Joulupukin vapaasti harkitsemat kuljetusmuodot voivat tulla silloin kysymykseen, kuten esimerkiksi raitiovaunulippu, moottoripyora, polkupyora tai skeittilauta.

7) Malliesimerkkisahkoposti:

"Hei Joulupukki, olemme Laihun perhe, lahetimme 1.6. Joulupukille ohjeiden mukaan saastovinkkipalkkion 30 euroa, olemme kayttaneet mantysuopaa hiusten pesussa tahan asti ja olimme hyvin harvahiuksinen ja pihi perhe seka skeptikkoja, mutta pakko myontaa etta kokonaissaastomme tulevat olemaan noin 2000 euroa. Kiitos paljon vinkista. Mersun SLK on auto, jonka haluaisimme. Ohessa valokuva hiuksettomasta perheestamme, takana vasemmalla mina Juuni ja vieressani Emma, edessa lapsemme vasemmalta oikealle, Sfinksi, Afrodite ja Faarao.
Hiuksettomin terkuin, JESAF"

Lisaa Joulupukin saastovinkkeja on luvassa tassa kuussa :-)