Riston blogi

Riston blogi

Ihmisryöstö ja ihmiskauppa ovat rikoksia!!!

Ihmisryöstössä ihminen kaapataan ja hänen vapaus riistetään vastoin hänen tahtoaan. Ihmiskauppa on orjuuden moderni muoto, jossa rikolliset saavat taloudellista hyötyä ja uhri joutuu kärsimään epäinhimillisissä olosuhteissa.

Lumen keskelle yhteisvoimin :-)

Maaliskuu 2010Posted by Risto Hentunen Thu, March 25, 2010 04:17:22

Miljoonat kiitokset kaikille lentolippuihin osallistuneille sekä kaikille jotka olitte hengessä mukana tai muutoin mukana auttamassa. Tänään vaimoni saapui lastensa kanssa suomeen ja lähes 5 kuukauden eron jälkeen perhe on taas kasassa.

Päämäärien saavuttaminen elämässä ei ole vaikeinta vaan vaikeampaa on päättää mitä haluaa saavuttaa. Kun on päättänyt sen mitä haluaa saavuttaa, niin loppu on vain tekemistä. Matkalla tavoittelemisen arvoista päämäärää kohti on aina esteitä, jotka testaavat ihmisen päättäväisyyttä. Joskus jotkut luopuvat päämäärän tavoittelemisesta käyttäen verukkeena tai tekosyynä matkalla eteen tullutta estettä. Ei ole kuitenkaan olemassa estettä joka voisi estää päämäärän saavuttamisen jos pystyy pitämään kiinni omasta päättäväisyydestä.

Esteet eivät estä päämäärän saavuttamista vaan ainoastaan luopuminen päämäärän tavoittelemisesta on ainoa este joka näennäisesti estää päämäärän tavoittelemisen, mutta tosi asiassa kyse on silloin mielen muutoksesta lopettaa päämäärän tavoittelu. Ihmisen mieli on hyvin voimakas. Mieli on niin voimakas ettei sitä tulisi aliarvioida missään tilanteessa. Varovaisuuden tai pikemminkin harkinnan noudattaminen mielen käytössä on ensiarvoisen tärkeää sillä mieli ja ihmisen ajatukset ovat niitä jotka saavat asioita tapahtumaan.

Kun on olemassa suuri joukko ihmisiä tavoittelemassa yhteistä päämäärää, niin jokaisen ponnistus päämäärää kohti on mittaamattoman arvokas. Riippumatta siitä onko ponnistus vain positiivinen ajatus vai ajatuksen aikaansaama tai ajatusta seuraava konkreettinen tapahtuma, niin jokainen päämäärää kohti vievä toiminne on merkityksellinen.

Päämäärän tavoittelussa myös matkalla olevien esteiden merkitys on olennainen kokonaisuuden kannalta. Esteet tuovat päämäärän tavoitteluun mielekkyyttä ja mitä vaikeampia ja haasteellisempia esteitä kohtaamme, niin sitä vahvemmaksi mieli ja päättäväisyys kasvavat. Myös tunne päämäärän saavuttamisesta on erilainen riippuen matkalla kohdatuista esteistä ja mielihyvä tai tyydytys esteiden voittamisesta, ylittämisestä, kiertämisestä tai käsittelystä on merkittävä osa kokonaisuutta ja päämäärän saavuttamista.

Itse asiassa prosessi, joka käydään lävitse tavoitteena saavuttaa päämäärä, on arvokkaampi kuin itse päämäärä. Tuo prosessi kasvattaa meitä ihmisenä ja henkiset voimavaramme kehittvät prosessin myötä.

Vielä kerran haluan kiittää kaikkia jotka osallistuivat prosessiin, jossa perheeni pääsi matkustamaan luokseni. Iso kiitos myös kaikille jotka asettelivat esteitä matkan varrelle, koska nuo esteet vahvistivat meitä kaikkia ryhmänä. Lähimmäisen rakkautta omaavien ihmisten päättäväisyys ja yhteistyö osoittivat kuinka helposti halu auttaa eettisen päämäärän saavuttamisessa korjasi tilanteen jonka viranomaisrikolliset olivat aiheuttaneet.

Edellisen kirjoituksen kommentteja lukiessa havaitsin, että tämä päämäärä ja sen tavoittelu sai tietyt ihmiset purkamaan omaa pahaa oloaan kirjoittamalla. Aina kun tavoitellaan saavuttamisen arvoisia päämääriä, olivat ne sitten pieniä tai suuria, niin löytyy joukko joka haluaa vastustaa jollain tavalla. Olkaamme kuitenkin iloisia siitä, että vastustajat pääsevät purkamaan sisintään ja samalla he auttavat meitä muita myös ymmärtämään paremmin omien päämääriemme merkityksen sekä auttavat jollain tavalla käsittämään ihmisluonnon monimuotoisuutta ja sitä että on olemassa myös ihmisryhmä, joka vastustaa kehittävien päämäärien saavuttamista.

Voisin pitää pitkän ylistyspuheen jokaisesta jotka osallistuivat perheeni yhteen saattamiseen, mutta tuskin kukaan meistä oli mukana ylistyspuheen toivossa vaan teki juuri sen mitä sydämessään tunti oikeaksi. Haluan mainita muutaman sanan henkilöstä, joka oli yhtenä samanarvoisena lenkkinä tässä prosessissa kuin kuka tahansa toinenkin. Kirjoitan tuosta lenkistä sen takia, että hän on henkilö, jonka olen tuntenut yli 43 vuotta. Hän on isäni Seppo Hentunen, alla on kuva hänestä ja hänen uudesta vaimostaan eli äitipuolestani. Vasemmalta oikealle Cha ja Seppo.

Isäni nopeutti perheen yhdistämisprosessia siten, että heti kun hän huomasi lentolippukassan kertyvän yli tuhannen euron, niin hän otti niin suuren pankkilainan kuin pystyi ja tuo laina yhdessä kertyneiden varojen kanssa riitti juuri siihen että vaimoni lapsineen sai liput maanantain ja tiistain välisenä yönä Bangkokista lähteneeseen koneeseen ja yhden välilaskun, koneen vaihdon sekä lisäksi vielä pitkän automatkan jälkeen perheeni vihdoin saapui aamuyöllä tänään keskiviikkona luokseni.

Enää ei tarvitse lähettää tukea lentolippuihin. Jos jollakin on jo kuitenkin sitä varten raha olemassa tai päätös auttaa jo valmiiksi tehtynä, niin ettei tarvitse harmitella ettei ennättänyt mukaan talkoisiin, niin jokainen "myöhästynyt" euro ei mene hukkaan vaan isäni ottaman lainan kuukausittainen 160 euron lyhennys pitää huolen siitä että seikkailun tämäkin osio muistuttaa vielä itsestään pitkälle tulevaisuuteen tai kunnes saan autettua isäni taas velattomaksi.

Koko prosessi perheen yhdistämiseksi nieli euroja noin neljän tonnin verran. Pienen alle 600 euron eläkkeeni turvin perheeni tänne tuominen olisi vienyt ikuisuuden. Yhteisön voima ja päättäväisyys saivat kaiken tapahtumaan nopeasti. En koskaan unohda apuanne, ymmärrän hyvin avun merkityksen, koska myös itselläni on voimakas halu auttaa ja sanonta "on autuampaa antaa kuin ottaa" on meistä monella ohjenuorana elämässä.

Kun aikoinaan kiersin auttamassa ihmisiä WinCapita aiheisissa asioissa sekä neuvoen Moneybookersin käyttöä, niin ajoittain vaikkakin melko harvoin törmäsin silloin ihmisiin jotka epäilivät sitä että auttamisen halu ja mukavien ihmisten tapaaminen voisivat olla motiivina toiminnalleni. Suurin osa meistä kuitenkin ymmärtää että auttamisen halu on meissä useimmissa ihmisissä sisään rakennettu "vakiovaruste".

Avun vastaan ottaminen on erilainen kokemus kuin avun antaminen. Nyt kun olen saanut teiltä suunnattomasti apua, niin mieltäni lämmittää erityisesti tunne siitä, että nyt teillä on sydämessä lämmin tunne siitä että olette voineet olla avuksi. Kiitoksia, auttakaamme toinen toisiamme.

Aurinkoisin kevät terveisin ja kiitos koko perheeltä, Risto Hentunen

Apua, soitin poliisille :-/

Maaliskuu 2010Posted by Risto Hentunen Thu, March 18, 2010 11:36:38

Otsikon tarkoituksena ei ole pyytää ketään viemään vanhaa nokkahuiluaan poliisilaitokselle vaan se viittaa siihen että olen puhelimella ottanut viime aikoina yhteyttä poliisiin useammin kuin aikaisemman elämän aikana koskaan.

"Protect and Serve" eli suomeksi "Suojelua ja palvelua" on poliisin slogan jossain päin maailmaa. Suomen poliisille ehdottaisin sloganiksi "Pysäytämme, vangitsemme ja eristämme" ja vielä jokunen vuosi sitten pamputtaminen oli vielä niin yleistä että senkin tuohon olisi voinut huoletta lisätä. Nykyään henkinen kidutus on ajanut trendikkäästi pamputtamisen ohitse.

Aasiassa perheyhteisö on tänä päivänä yhtä tiivis kokonaisuus kuin mitä se oli myös suomessa joskus 100 vuotta sitten. Olen pyrkinyt pitämään perheenjäsenet pois julkisuuden valokeilasta, mutta nyt tähän muutamalla sanalla kuvaus modernista perherakenteestani eli suomessa minulla on 2 biologista lasta, jotka ovat asuneet aina suomessa mutta eivät enää kanssani. Ja ulkomailla minulla on vaimo ja hänellä 2 lasta jotka kutsuvat minua isäkseen vaikka tapasin heidän äitinsä vasta vuonna 2005, jolloin nuorimmainen jo aloitteli koulua.

Nyt on kulunut yli 4,5 kuukautta siitä kun KRP repi perheeni hajalleen. Sitä ennen oli jo yli 1,5 vuoden ajanjakso jolloin en voinut tulla tapaamaan biologisia lapsiani suomeen viranomaistoiminnan vuoksi.

Viime vuoden marraskuusta alkaen vaimoni sai kuulla lastensa itkua ja kyselyjä siitä miksi poliisi riisti heiltä heidän parhaan isän pois ja vei yli 9000 kilometrin päähän.

Vapauduttuani vankilasta kävin tapaamassa biologisia lapsiani, jotka olivat vuosien aikana kasvaneet melkoisesti. Se oli niin hieno kokemus, josta voisi kirjoittaa vaikka pienen novellin.

Perheeni Thaimaassa on nyt ollut jo yli 4,5 kuukautta ilman perhe-elämää, josta ensimmäisen 3 kuukauden aikana lapsilla ei ollut mahdollisuutta edes kuulla ääntäni puhelimitse.

Eihän 4,5 kuukautta ole varsinaisesti mikään pitkä aika, mutta kyllä se 10-vuotiaan pojan tai 15-vuotiaan tytön mielestä on, jotka kaipaavat isäänsä ja näkevät äitinsä riutuvan ikävästä.

Nyt viimeiset 1,5 kuukautta olen taistellut tuulimyllyjen kanssa saadakseni perheen takaisin kasaan. Viranomaistoimista johtuen olen toimeentulotuen varassa, mutta sosiaalitoimiston päätös oli kielteinen kun pyysin heiltä apua perheeni yhdistämiseksi. Seurakunnan diakonia osasto lahjoitti vaatteita, jotta perhe ei paleltuisi tänne päästyään, toivottavasti sossu ei ota seuraavassa toimeentulotukilaskelmassa tuota vaateapua tulona huomioon.

KRP kyllä auliisti maksoi minun matkalipun suomeen, mutta ei muiden perheenjäsenten lippuja. Missä lienee yhdenvertaisuuslaki ja ennen kaikkea inhimillisyys, on moni jo kysynyt.

Suomen lähetystö on nyt vihdoinkin myöntänyt viisumit, jotka olivat "ilmaisia" vaikkakin lähetystön vaatimien asiakirjojen liitteet sitten kustantivatkin noin 600 euroa.

Soitin poliisille ja kysyin miten haetaan rahankeräyslupa jos pyydän apua lentolippujen hankkimiseksi nettisivuston kautta informoimalla tai jos joku laittaisi sähköpostituslistalleen viestiä avun tarpeesta. Sain vastaukseksi että kyse on naapuriavusta ja siihen ei myönnetä eikä tarvita rahankeräyslupaa.

En tiedä minne ovat yht'äkkiä kadonneet kaikki 500 euron lentoliput, sillä siinä noin tonnin kieppeillä on liput nykyään kappaleelta ja koneen vaihtokin matkalla, sillä suoria lentoja ei löydy lähitulevaisuuteen.

Jos jollakin olisi niin hyvät yhteydet johonkin matkatoimistoon tai lentoyhtiöön joka lahjoittaisi 3 lippua tähän tarkoitukseen, niin monta mukavaa sanaa lämmöllä voisin kirjoittaa tähän blogiin.

Jos sinulla ei satu olemaan kolmea ylimääräistä lippua takataskussa, mutta haluaisit kantaa kortesi kekoon perheen yhdistämiseksi, niin laita sähköpostia osoitteeseen joulupukki@ristohentunen.com niin saat paluupostissa tilinumeron jonne voit lähettää haluamasi summan viestillä "lentolippuihin".

Moneybookersin kautta myös tuohon samaan mailiosoitteeseen lähetetyt suoritukset tulevat hyvin perille.

Kiitoksia tuhannesti etukäteen ja sitten kun olosuhteet sallivat, niin tiedossa on kunnon JUHLAT. Kutsuvieraslistalla on jo puolen tusinaa henkilöä, joiden apu on mahdollistanut selviytymisen näin pitkälle ja samalle listalle pääsee kaikki 5 Eur tai enemmän lentolippuihin satsanneet.

Aurinkoisin kevätterveisin, Joulupukki eli Risto Hentunen

Joulupukin hammaslääkärireissut

Maaliskuu 2010Posted by Risto Hentunen Tue, March 09, 2010 05:05:14
Lähes päivittäin on olo kuin juoksisi päin tiiliseinää vai tehdäänkö joka paikassa piilokameraohjelmaa. Ehkäpä kyse on kuitenkin vain siitä, että meitä opetetaan odottamaan. Ensimmäisten WinCapita tapausten piti mennä syyteharkintaan jo 2008 aikana, mutta aikataulu ei ihan pitänytkään.

Muistaakseni olen aiemmin jo kirjoittanut hammaslääkäriaiheesta, mutta tässä hieman jatkoa siihen.

Helmikuussa väsyneen näköinen vanhapiika istuskeli kulman takana piilossa olevan lasiluukun takana. Kerroin hänelle palavasta halustani päästä puhdistuttamaan ja tarkistuttamaan ruoanhienontamispintani. Kuin hidastetussa filmissä, alkoi luukun toisella puolella tapahtua. Näyttöpäätettä hetken aikaa vilkuiltuaan tuo olento kurkoitti käteensä vihertävän ajanvarauskortin, johon kirjoitti päivämäärän jonnekin huhtikuun loppupuolelle ja kysyi sopisiko tuo aika minulle. Aikaisemman kokemukseni perusteella kysyin: "Onko kyse tämän vuoden vai ensivuoden huhtikuusta?"

Kerroin kortin saatuani, että minulle voi soittaa milloin vain jos joku peruuttaa koska ei pääse tulemaan omalla ajallaan ja voin saapua noin 10 minuutissa paikalle. Onneksi julkinen terveydenhuolto on tehokas, sillä noin 3 viikkoa on kulunut ja soittoa ei ole kuulunut joten on syytä olettaa että hammashoitolan koko henkilökunta on 100 prosenttisesti työllistetty koko työaikansa ja kaikki asiakkaat pitävät kiinni varaamistaan ajoista.

Tänään ajattelin helpottaa kunnallisen sektorin kuormitusta ja työllistää samalla yksityistä sektoria, jonka jälkeen voisin peruuttaa tuon huhtikuun lopun aikani. Löysinkin hammaslääkärivastaanoton paikallisen ystäväni opastuksella, mutta ovi oli lukossa, ovikelloa ei näkynyt ja valojakaan ei vastaanotolla näkynyt, joten jatkoin seuraavaan paikkaan.

Seuraavassa paikassa ovi ei ollut lukossa, joten pääsin sisälle asti. Vastaanoton odotushuoneessa istuskeli söpön oloinen teinityttö tekstaria näpytellen kännykällään. Yritin saada ajatukset takaisin alkuperäiseen suunnitelmaan ja paikallistin vastaanottotiskin tapaisen luukun, joka oli kuitenkin kiinni.

Katsellessani ympärilleni huomasin luukun vieressä pienen ovikellon jossa oli kahden miespuolisen hammaslääkärin nimet vieressä. En enää muista noita nimiä, mutta oletetaan että he olivat vaikkapa Juho ja Kusti. Ovikellon vieressä oli pieni lappu, jossa sanottiin seuraavaa: "Paina kelloa kun haluat varata ajan Juholle tai Kustille." Mietin hiljaa mielessäni, että uskallankohan painaa nappulaa lääkäriä näkemättä ja tuleekohan ostopäätöksestäni sitova samalla hetkellä. Rohkaisin mieleni ja painoin.

Hetken kuluttua ilmestyi hammasrautoihin sonnustautunut noin kolmikymppinen nainen paikalle ja tiedusteli että olinko painanut nappulaa. Tein vastakysymyksen ja kysyin: "Oletteko te Juho vai Kusti?" Sain kieltävän vastauksen ja seuraavaksi tuo nainen kysyi: "Onko teillä aikaa?" Vastasin että "Kyllä on, tunti tai jopa puolitoista."

Hän kysyi seuraavaksi viitaten ilmeisesti edellä mainittuihin lääkäreihin, että "Kummalleko." Vastasin siihen, että "Ihan sama, kumpi vaan käy." Nainen muuttui hieman hölmistyneen näköiseksi ja kysyi "Monenko aikaan?" Johon vastasin että "Vaikka heti tai maltan kyllä hetken odottaakin." Tuossa vaiheessa odotushuoneessa tekstaillut tyttökin hieman nosti katsettaan samalla kun vuoropuhelumme jälkeen minulle alkoi herätä epäilys ettei hammaslääkäreillä olekaan aikaa nyt ja tuolle naiselle valkeni etten minä ole varannut aiemmin itselleni hammaslääkäriaikaa.

Tuo nainen hävisi yht'äkkiä näkyvistä hetkeksi ja palasi ajanvarauskirjan kanssa takaisin ja kysyi, että sopisiko kahden viikon kuluttua, silloin olisi ensimmäinen vapaa aika. On hienoa että kunnallisella sektorilla on kuukausien jonot, niin yksityinen sektori pystyy kilpailemaan "nopealla" palvelulla.

Jatkoin matkaa ja löysin vielä yhden hammaslääkäriaseman lisää, mutta siellä oli ovi lukossa ja ovenpielessä puhelinnumero, josta voisi varata ajan ja päästä odottamaan.

Jopa joissakin ravintoloissa on lähes yhtä pitkät jonot kuin hammaslääkäreissä. Miten joku voi tietää etukäteen onko ensiviikon lauantaina klo 19 varmasti sellainen nälkä, jotta haluaa mennä juuri johonkin tiettyyn ruokapaikkaan. Kulinaristinen nautinto on kyllä sellainen hyvä asia, että tuon jotenkin ymmärtää, mutta onko hammaslääkärissä käynti nykyään vieläkin nautittavampi kokemus kuin hieno ravintolaillallinen. Ainakin odotusajan perusteella hammaslääkärikäynnit nousevat haluttavuudessa yhdeksi kansakuntamme suur suosikiksi, kuitenkaan vetämättä vertoja joidenkin jääkiekköjoukkueiden kausilipuille. Johtuneeko siitä ettei ole erätaukoja joiden aikana tarjoiltaisiin olutta.

Onkohan minulla ADHD kun en malta odottaa.

Ennen kuin omenat puusta putoavat

Maaliskuu 2010Posted by Risto Hentunen Wed, March 03, 2010 05:34:18


Tässä on omenoiden tilanne 25.2.2010. Jos tilanne ei ole oleellisesti muuttunut, niin sivusto auennee ennen omenoiden putoamista, kuten joku joskus on todennut.

Seuraavaa omenasatoa odotellessa vielä kun tilanne on suhteellisen rauhallinen, niin ei varmaan ole montaa joukossamme joille ei pieni tai suurempikin itsetutkiskelu olisi ainakaan pahitteeksi. Onko siihen sitten sopiva väline peili, muistilehtiö vai mietiskely, niin jokainen sen päättäköön aivan itse.

Kun katsotaan historiassa taaksepäin jokunen vuosi.....joku katsoo 2 vuotta ja toinen 4 ja muutamat lähes seitsemän, niin voidaan havaita tapahtuneita muutoksia. Kaikilla meillä on tapahtunut muutoksia, joillakin pienempiä ja aika monella suurempia. Muutoksia voi kohdata monella eri tavalla. Moni meistä on yllättynyt tavasta miten naapuri tai ystävä on suhtautunut muutoksiin. Osa kyvykkäimmistä kykenee jopa huomaamaan miten itse on suhtautunut muutoksiin tai muuttunut niiden myötä.

Muutosten aika ei ole ohitse, se ei koskaan ole. Elämme alati muuttuvassa maailmassa. On asioita joihin voimme vaikuttaa ja on niitä joihin emme voi vaikuttaa. Ihmiset voidaan jakaa karkeasti kahteen eri kategoriaan. Henkilöt jotka keskittyvät asioihin joihin voivat vaikuttaa, ovat henkilöitä jotka saavat jotain aikaiseksi. Ja henkilöt, jotka keskittyvät asioihin joihin eivät voi vaikuttaa, ovat niitä jotka arvostelevat asioita ja eivät saan niin paljon aikaiseksi kuin ensin mainitut. Useimmissa meissä on molempia ominaisuuksia.

Usein kun jotain tapahtuu, niin suuri osa ihmisistä luokittelee tapahtuman joko hyväksi tai huonoksi. Kuitenkin tapahtumahetkellä on vielä kohtuullisen vaikea ennustaa millaiseksi tapahtuman seuraukset lopulta muodostuvat. Kun mennään ajassa eteenpäin enemmän, niin silloin voidaan tarkemmin huomata tapahtuman seuraukset pidemmällä ajan jaksolla.

Jos on hyviä tai huonoja tapahtumia, niin se johtuu vain asenteesta. Pessimisti rakastaa huonoja tapahtumia ja optimisti taas hyviä vai onko sittenkin niin että samat tapahtumat optimisti vaan kokee hyvinä ja pessimisti huonoina. Olemmeko jonkin sortin tapahtumarasisteja kun harjoitamme "rotuerottelua" luokitellessamme elämän virran mukanaan tuomia asioita hyviksi tai huonoiksi.

Emmekö vaan voisi havainnoida tapahtumia ilman luokittelua. Sanotaan että synkimmälläkin pilvellä on kultainen reunus, mutta entä jos vaan katselisimme niitä pilvinä sen enempää etsimättä synkkyyttä tai kultaisuutta. Sen sijaan että aika menee asioiden luokitteluun, niin olisiko mahdollista käyttääkin tuo sama aika itsensä jalostamiseen. On helpompi muuttaa asioita itsessään kuin kanssaihmisessään.

Mikä lopulta onkaan olennaisinta. Kun edessämme on päämäärä, niin sen saavutettuamme tulee aina seuraava. On hienoa kun on suunta, mutta moniko unohtaa ihailla maisemia matkalla. Tällä reissulla maisemia on piisannut ja paljon, sen enempää niitä luokittelematta voidaan sanoa että jalostumista on tapahtunut.

Jokainen varmaankin on yllättynyt jonkun henkilön kohdalla, miten kanssaihminen on jalostunut enemmän kuin olisi koskaan osannut odottaa. Jonkun toisen kohdalla taas on yllättynyt toisenlaisesta muutoksesta. Olemme oppineet näkemään ympärillämme olevissa olennoissa ominaisuuksia joita emme tienneet olevan olemassa koska ilman näitä muutoksia nuo ominaisuudet ja piirteet eivät olisi päässeet jalostumaan siihen pisteeseen jossa nyt ovat.

Miten meille käy jatkossa, olemmeko valmiita jatkamaan itsemme jalostamista edelleen riippumatta siitä mikä on seuraava päämäärämme. Elämä on niin mielenkiintoinen seikkailu, että vain WinCapita seikkailu on tähän mennessä ollut sitäkin vauhdikkaampi :-)